VIIKON PARAS: MILJOONASADE!

 

Tällä palstalla joustamaton raati valitsee viikoittain kulttuuriteon, joka on ylistyssanojen saattelemana tekijälleen kiitokseksi kirjattu.  Raati on päätöshetkellä ehdoton, lahjomaton ja toisinaan viinipäissään.


 

Arvovaltainen raati on puhunut. Ylittäessämme toukokuun puolivälin, julistetaan ensimmäiseksi maailmojen luoja – palkituksi

Miljoonasade, kappaleellaan ”Tänään rakastan”

Ylistyssanat kirjaa ylös Linda Huhtinen.

 

Minä uskon vakaasti siihen, että sanataitelija Heikki Salo näkee lävitse jokaisen ihmisen sielun. Parhaimmillaan Salon tekstit aloittavat nimittäin tapahtumasarjan, johon vain muutama laulu kykenee.

’Tänään rakastan’  julkaistiin muutamia päiviä sitten. Minä kuuntelin sen äsken kahdennenkymmenennen kerran, juuri parahiksi kävellessäni lävitse kylmän kevään karaiseman sorsapuiston.

Minä rakastan ja arvostan Miljoonasadetta, sillä sen kappaleet muuttuvat jokaisella kuuntelukerrallansa entistä henkilökohtaisemmiksi ja rakkaammaksi. Minulle ja näille säkeille on jo nyt muodostunut tärkeä suhde.

Toveruutemme alkoi jo heti ensikuulemalta. Laulun ensimmäiset sanat osuivat syvälle ja olivat kuin toverillisesti toruvinaan. Ja rehellisyyden nimissä sanottakoon: minä todella uskon tuon säkeistön tuovan minulle sitä kipeästi kaipaamaani ymmärrystä ja myötätuntoa, jota itsekkäästi sanojeni ja kirjojeni kanssa eläessäni toisinaan kaipaan. Minulle sanataiteen tärkein tehtävä on tuoda luottamus siitä, että joku toinenkin tuntee inhimillisen vajavaisuutemme. Salon säkeet todella tuovat luokseni lohdun ja ymmärryksen, joka muistuttaa: toisinaan meidän pitää olla kirjoittamatta riviäkään.

Saman aamun iltana kuuntelin kappaleen uudelleen. Lapsellinen kiukuttelijan luonteeni oli pitkän päivän väsyttämänä tehnyt minusta jälleen äkäpussin, joka jalkaa polkien lähti yhteiseltä puistoretkeltä kotiin kiukuttelemaan. Kalevankankaan hautuumaan kohdalla ilma yhtäkkiä keveni. Tunnepurkaukseni tasaantui. Asettelin kuulokkeet korvilleni ja annoin aamuisten sanojen matka takaisin tyköni.

Jokin oli muuttunut. Siinä Kalevankankaan hautausmaalla muuttui luottavainen toveruutemme helläksi ystävyydeksi. Sellaiseksi, joka tuntuu lämpimänä itkuna poskien päällä. Kuin lohduttaen.

Puistossa käyty typerä riita menetti merkityksensä, kun kuulokkeissani laulettiin:  mikään ei oo kauniimpaa, kuin oot sinä. – — Ja jos kuolema soittaa, vastaan sille sun viereltäs.

Parhaimmat laulut aloittavat tapahtumasarjan.  Juuri kun kappale oli pääsemässä viimeiseen säkeistöönsä, kirjoitin minä anteeksipyynnöksi tekstiviestin, jossa oli vain kolme sanaa.

 


Kuuntele kappale Spotifyssä:

 

 

 

 

 

 

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *