MITÄ JUICE LUKI?

Kirjoittanut: Linda Huhtinen

Lontoolainen Foyles oli aikanaan maailman suurin kirjakauppa ja se lukeutuu vielä tänäkin päivänä kirjanystävien merkittävimpiin suosikkikohteisiin.

Kun Juice Leskiseltä joskus kysyttiin miten hän toivoisi kuolevansa, tarinoi hän vastaukseksi kuvitelman, jossa hän seisoisi keskellä Foylesin kirjakauppavanhuksen suurta salia, missä korkeat kirjahyllyt yhtäkkiä kaatuisivat ja hän jäisi tuhansien kirjojen alle.

Ymmärtääkseen ihmisen mielenmaisemaa, on toisinaan kyselemisen sijasta tarpeellisempaa kurkistaa heidän kirjahyllyihinsä.  Lukumieltymyksemme saattavat kertoa meistä enemmän kuin uskommekaan.

Kansan sanataitelija Juice Leskinen oppi lukemaan nelivuotiaana. Tämän jälkeen hän luki jatkuvasti kaikkea, mitä eteen vaan sattui: kirjoja, lehtiä, karttoja, opaslehtisiä, mainoksia, sarjakuvia ja tienvarsikylttejä – tarvittaessa vaikka pesuainepakkauksen ohjetekstejä.

Siinä missä muut keräilijät, Juice ei hankkinut kirjoja niiden painoksen, iän tai harvinaisuuden vuoksi. Juicea kiinnosti ennemminkin kirjojen sisältö. Aikuisiällä Juicella oli kotonansa kirjoja niin paljon, etteivät ne mahtuneet hänen kirjahyllyihinsä.

Juicen kotikirjasto on poikkeuksellisen laaja ja monipuolinen – se pitää sisällänsä yli 2300 teosta, joiden aihepiirit kulkevat laidasta laitaan. Sanalla sanoen – Leskinen oli kiinnostunut oikeastaan kaikesta.

Erityisen kiinnostunut Juice oli kuitenkin suomalaisesta kaunokirjallisuudesta. Juicen kotikirjaston kokoelmasta löytyy kotimaista kaunokirjallisuutta noin 900 teoksen verran, joista kuusisataa on kertomakirjallisuutta ja loput kolmesataa runoutta.

Juicen kotikirjaston kirjat näyttävät luetuilta ja tärkeiltä. Sellaisilta, joita ei hankittu koristeeksi. Kirjahyllyjä tutkiessa voi helposti löytää sanataiteilijan omat suosikit. Kertomakirjallisuudessa niihin kuuluivat tutut nimet: muun muassa Eino Leino, Väinö Linna, Veijo Meri, Pentti Saarikoski ja F.E.Sillanpää.

Erityisen mieltynyt Juice oli kuitenkin Kalle Päätalon teoksiin, joiden pariin hän palasi yhä uudelleen ja uudelleen. Kauppansa tekivät myös Mika Waltarit ja Lauri Viidan kirjat, joiden sivuille hän on tehnyt myös tärkeäksi kokemiansa alleviivauksia. Lauri Viidan kootuista runoista hän on alleviivannut kuitenkin vain yhden lauseen: Neron on oltava kuollut. Elävä nero loukkaa aikalaistensa ihmisarvoa.

Juicen kuoltua hänen kotikirjastonsa lahjoitettiin taiteilijan toiveiden mukaisesti Viola-kodille, joka rakennutti Tampellaan tilan, joka nimettiin Juicen Kirjastoksi. Juicen Kirjastossa on nähtävissä koko Leskisen kotikirjasto, sekä tarinoita ja muistoja hänen uransa varrelta. Kirjaston nurkassa seisoo Leskisen vanha nojatuoli, johon sanataitelija usein istuutui lukemaan.

Nojatuolin vieressä seisoo Juicea esittävä veistos. Hannu Riikonen veisti kipsipatsaan vuonna 1987, jolloin patsas tilattiin salaa Leskiseltä ja sijoitetiin legendaariseen Aulabaariin. Kipsipatsaasta tuli eräänlainen aikansa maamerkki, jonka ympärille Manserokkarit tapasivat kokoontua ennen keikalle lähtöä. Kipsipatsas on kuullut ja nähnyt monenlaisia tarinoita. Kerrankin eräät innostuneet Juice-fanit ottivat salaa patsaan mukaansa baarista lähtiessään. Onneksi Aulabaarin emäntä huomasi tämän ja ehti pelastaa kipsipatsaan rautatieasemalta juuri ennen Helsingin junan lähtöä.

 

Juicen kotikirjasto pitää sisällänsä merkittäviä otoksia suomalaisen sanataiteen historiasta. Näiden kirjojen äärellä Leskinen loi oman kielensä, rakentaen merkittävän jatkumonsa suomalaiselle sanataiteelle.

Suomen kieli ja kirjallisuus olivat Leskiselle hengitysilmaa. Tai kuten hän itse sen sanoi:

”Lukeminen, se on ylivoimaisesti tärkeintä. Jos tiukille vetäisi niin mä pärjäisin pelkästään kotimaisella kaunokirjallisuudella. Sieltä saisin tietää kaiken, mitä tietämisen arvoisena pidän.”

 

Juicen kotikirjaston aakkostetun kirjalistan voit lukea tästä.

Leave a Comment