AVARUUSRAKETIT JA BALLISTISET OHJUKSET

AVARUUSRAKETIT JA BALLISTISET OHJUKSET

 

Japanin hallitus vahvisti tänään aamulla Pohjois-Korean tehneen ydinkokeen. Pohjois-Korea puolestaan ilmoitti paria tuntia aikaisemmin kehittäneensä vetypommin, jonka voi asentaa mannertenväliseen ballistiseen ohjukseen. Heinäkuussa Pohjois-Korea laukaisi raketin, jonka kantama on noin 8 000 kilometriä, eli se kantaa Suomeen asti. Vaikka maailma on tänään astetta turvattomampi kuin eilen, ei uhka ole uusi. Ensimmäisen mannertenvälisen ballistisen ohjuksen laukaisusta tuli viime viikolla kuluneeksi tasan 60 vuotta. Maapallolla ei siis ole ollut pitkään aikaan ainoatakaan paikkaa, jota ei olisi voitu uhata ydinaseella.

 

Toinen maailmansota päättyi Yhdysvaltojen käyttäessä räjähdysvoimaltaan 13 kilotonnin atomipommeja Hiroshimassa ja Nagasakissa. Pian huomattiin ydinaseen tietojen vuotaneen ja ne eivät enää olleetkaan vain amerikkalaisten hallussa. Neuvostoliitolta kesti neljä vuotta kehittää ydinase. Pommien tehot ja niiden painot kasvoivat. Suurin koskaan räjäytetty pommi oli Neuvostoliiton vuonna 1961 räjäyttämä massiivinen Tsaari-pommi, joka painoi 27 000 kiloa ja sen räjähdysvoima oli yli 4 000 kertaa suurempi kuin Hiroshimaan pudotetun atomipommin. Molemmat suurvallat kehittivät aktiivisesti ballistisia ohjuksia. Pitkänmatkan ballistiset ohjukset kehittyivät nopeasti. Sergei Koroljovin suunnittelema R-7 Semjorka raketti laukaistiin elokuussa 1957. Se oli maailman ensimmäinen mannertenvälinen ballistinen ohjus.

Kilpavarustelu ja avaruuden valloitus ovat aikamme suurimpia tarinoita, joiden juonenkäänteet nivoutuvat toisiinsa yhtä yllättävästi, kuin Game of Thrones:in saagat. Tarinan alussa sen keskeiset henkilöt olivat nuoria miehiä; SS-majuri, kymmentä kieltä puhuva fyysikko ja pseudonyymi nero vankileireiltä.

Tarinamme alkaa Elokuusta 1943.

 

Hitlerin rakettinero

 

SS-majuri, rakettitohtori Werhner von Braun, oli elokuun 18. päivän vastaisena yönä tapansa mukaan myöhään töissä Peenemünden tutkimuskeskuksessa. Hän oli jo vuosia vastannut natsien jättiläismaisen V2-rakettien kehitystyöstä. Nuoren tohtorin vuonna 1941 kehittämä raketti oli maailman ensimmäinen ballistinen ohjus, sekä ensimmäinen ihmisen valmistama esine, joka saavutti ulkoavaruuden rajana pidetyn 100 kilometrin korkeuden.

Liittoutuneet olivat saaneet selville Peenemünden salaisuuden ja tuona yönä noin 600 RAF:n pommikonetta pudotti rakettikaupunkiin pomminsa, aiheuttaen suuria vahinkoja tutkimuskeskukselle. Kymmenen vuoden tutkimus ja nykyarvolla yli 30 miljardin euron kehitysinvestointi V-raketteihin oli kokenut murskaavan takaiskun.

V2-raketti tunnettiin Hitlerin kostorakettina. Sen kantama oli noin 300 kilometriä ja osumatarkkuus melko vaatimaton: puolet raketeista osui 17 kilometrin alueen sisälle. Taistelukärkenä sillä oli noin 1 000 kiloa Amatoli nimistä räjähdettä. Räjähdysvoima ei siten ollut kovin suuri, määrä vastasi pommikoneen pommikuormaa. Berliiniin pudotettiin yli 50 000 tonnia pommeja, vastaava määrä olisi tarkoittanut yli 50 000 V2 ohjusta. Siviilien kannalta yliääninopeudella lentänyt raketti oli pelottava. Sitä ei voinut kuulla ja se osui kohteeseen muutaman minuutin kuluttua laukaisusta. Ohjusta vastaan ei voinut suojautua.

Peenemünden pommitus lykkäsi V2-ohjuksen käyttöä reilulla vuodella. Ensimmäinen ohjus Lontooseen laukaistiin vasta Normandian maihinnousun jälkeen, syyskuussa 1944. Natsit laukaisivat puolessa vuodessa yli 3 000 ohjusta kohti Lontoota, Etelä-Englantia ja Belgiaa. Viimeiset ohjukset Lontooseen ammuttiin maaliskuussa 1945. Mikäli von Braun olisi saanut rakettinsa valmiiksi puolta vuotta aikaisemmin, Normandian maihinnousu olisi saattanut jäädä tekemättä ja sodan lopputulos olisi voinut olla toinen.

Hitlerin kostoase muodostui hyödyttömäksi ja se kulutti Saksan voimavarat. Yli 200 000 saksalaista ja ulkomaalaista, pääosin pakkotyöläisiä, työskenteli raketin hyväksi. Ironista on fakta siitä, että ohjuksen iskuissa kuoli noin 5 500 ihmistä ja sen valmistuksessa kuoli yli 12 000.

Werhner von Braun antautuu amerikkalaisille.

Toukokuussa 1945 Werhner von Braun antautui amerikkalaisille. Von Braunin todellinen ura rakettien kehittäjänä alkoi vasta tästä hetkestä. Hänen luomansa raketin, Saturnus V:n, nokassa laukaistu Apollo 11 laskeutui heinäkuussa 1969 onnistuneesti Kuuhun.

 

Ahdistunut filosofi ja New Science

 

Julius Robert Oppenheimer luki keskittyneenä kirjettä Los Alamosin huippusalaisessa ydintutkimuslaboratoriossa. Henkilökohtaisen kirjeen oli lähettänyt presidentti Roosevelt. Kirjeessä painotettiin Manhattan-projektin tärkeyttä sodan lopputuloksen kannalta. Projektin onnistuminen vaati loistavaa johtajuutta. Roosevelt luotti täysin Oppenheimerin kykyyn johtaa tiedemiesten armeijaa. Teoreettinen fyysikko oli luonut maineensa suhteellisuusteorian ja ydinvoiman tutkimuksilla. Johtamiskokemusta hänellä oli vain opiskelijoiden lopputöiden osalta.

Kevään ja kesän 1943 aikana tuhannet ja taas tuhannet tiedemiehet, insinöörit, rakentajat ja sotilaat olivat saapuneet Los Alamosin tutkimuskeskukseen tekemään uutta tiedettä. Heillä oli yksinkertainen, mutta samalla valtavan monimutkainen tehtävä. He tulisivat rakentamaan armeijalle käytännöllisin aseen: pommin, johon valjastettaisiin ydinfission räjähdyspotentiaali. Parhaimmillaan pommiprojekti työllisti yli 100 000 henkilöä.

J. Robert Oppenheimer

Elokuussa 1943 Oppenheimer pohti toistuvasti kahta asiaa: miten atomipommin saa räjähtämään ja mikä on radioaktiivisen aineen kriittinen massa itseään ylläpitävään fissiorektioon. Vakavampi kysymys oli kuitenkin se, olisiko ydinräjähdys niin kuuma, että se sytyttäisi ilmakehän? Voisiko ydinpommin lämpö tuhota kaiken elämän maapallolta?

Vaikka Oppenheimer oli mieluummin kyyhky kuin haukka, ja hän oli ollut pitkään erittäin kiinnostunut filosofiasta ja itämaisista uskonnoista, hyväksyi hän atomiaseen käytön. Elokuussa 1943 tälle ei ollut vaihtoehtoa. Oppenheimerin mukaan heidän oli pakko saada ydinase ensimmäisenä. Saksalaisilla oli oma ydinprojektinsa ja useita huippufyysikoita. Jos Hitler olisi onnistunut ensin, seurauksena olisi ollut tuho ja Horna. Samasta asiasta oli Albert Einstein varoittanut jo vuonna 1939.

Atomipommi valmistui kahden vuoden kuluttua. Elokuun 6. päivänä 1945 pudotettiin atomipommi Hiroshimaan ja kolme päivää myöhemmin Nagasakiin. Muutama päivä tämän jälkeen Japani antautui.

Atomipommien uhrina kuoli yli 200 000 siviiliä. Vielä vuosikymmeniä pommitusten jälkeen tuhansia ihmisiä on sairastunut syöpään ja syntynyt vammautuneena.

Robert Oppenheimerista tuli amerikkalaisten sankari. Kuuluisuus ei kuitenkaan peittänyt sitä ahdistusta, jota hän tunsi kehittämäänsä asetta kohtaan.

Sodan jälkeen Oppenheimer toimi USA:n atomienergiakomission pääneuvonantajana. Hän ehdotti ydinenergian käyttöä jonkin kansainvälinen instanssin kontrolloimaksi. Oppenheimer vastusti julkisesti vetypommin kehittämistä. Pian hänestä tuli hallitukselle ei toivottu henkilö, josta haluttiin eroon. FBI luokitteli fyysikon turvallisuusriskiksi, hänen turvallisuusluokituksensa alennettiin kommunistikytköksiin vedoten. Oppenheimer vaati päästä kuultavaksi. Oikeuskäsittelystä tuli lokakampanja ja fyysikkoa nöyryytettiin julkisesti. Hän ei ikinä toipunut siitä. Robert Oppenheimer kuoli helmikuussa 1967.

 

Vankileirien raketti-insinööri

 

Sergei Koroljov suunnitteli ja rakensi ensimmäisen liitokoneensa jo 17–vuotiaana. Hän opiskeli lentokoneinsinööriksi ja ehti työskennellä muutaman vuoden raketti-insinöörinä. Kaikki muuttui hänen tavatessaan Neuvostoliiton kosmisen filosofian tunnetuimman hahmon, Konstantin Tsiolkovskin. Tapaamisen jälkeen Koroljov pohti entistä useammin lentoa yli ilmakehän, avaruuslentoja ja Kuun valloitusta.

Koroljovin ryhmä suunnitteli ja rakensi vuonna 1933 kaksi metriä pitkän nesteajoaineraketin. Myöhemmin Koroljovin suunnitteli rakettimoottorilla varustetun lentokoneen. Koroljov oli kiinnostunut suurista raketeista ja avaruuden valloituksesta, Neuvostoliitto ja armeija puolestaan ohjuksista. Koroljovin ryhmä joutui Stalinin vainojen kohteeksi. Hänet pidätettiin vuonna 1938 ja vietiin pakkotyöhön Kolyman kaivosleirille. Paria vuotta myöhemmin hänet siirrettiin Andrei Tupolevin johtamaan lentokoneiden suunnitteluryhmään. Tupolev oli vangittu jo vuonna 1937.

Sergei Korolev.

Elokuussa 1943 Koroljov suunnitteli lentokoneita vankileirillä. Hän oli jo tuolloin yksi aikamme merkittävimmistä insinööreistä ja suunnittelijoista, mutta vain harvat sen tiesivät. Pseudonyyminä hän tuli säilymään koko loppuelämänsä. Vankileirien ankarat olot ja pakkotyöläisenä alistuminen opettivat Koroljoville paljon. Rajalliset resurssit opettivat tehokkaan toimintavan ja ryhmän kuuntelun. Olosuhteet olivat muokanneet hänestä nerokkaan johtajan, innokkaan keulakuvan, sekä poliitikon, joka osasi vetää oikeista naruista ja sai asioita aikaan. Vielä ollessaan vankileirillä Koroljoville sattui erikoinen tapahtuma. Hänet palkittiin korkealla kunniamerkillä työstään sodan aikana.

Neuvostoliitto aloitti ballististen ohjusten rakentaminen vuonna 1946. Koroljov määrättiin rakettiohjelman pääsuunnittelijaksi. Ensimmäiseksi suunniteltiin von Braunin raketista kehittyneempi versio, joka sai nimekseen R-1. Ensimmäinen kokonaan neuvostoliittolainen raketti oli Koroljovin suunnittelema R-5, joka valmistui vuonna 1953. Vuonna 1957 valmistunut R-7 raketti oli mestariteos ja ensimmäinen mannertenvälinen ballistinen ohjus. Raketti oli 34 metriä pitkä ja painoi 280 tonnia. Nestemäistä happea ja kerosiinia polttoaineena käyttävä R-7 oli yhdeksän kertaa voimakkaampi kuin yksikään sitä ennen rakennettu raketti maailmassa, joka laukaistiin ilmaan 400 tonnin työntövoimalla.

Sergei Koroljov oli niin tärkeä Neuvostoliitolle, että hänen identiteettinsä pidettiin salassa murhayritysten ehkäisemiseksi. Hänet tunnettiin vain pääsuunnittelijana.  R-7:n avulla Koroljov muutti Neuvostoliiton taas suurvallaksi.

Koroljovin tavoitteena ei kuitenkaan olleet ballistiset ohjukset, vaan hänen haaveensa oli päästä rakettien avulla avaruuteen. Hänen johdolla kehitettiin yksinkertainen satelliitti. Ensimmäinen Sputnik ammuttiin kiertoradalle lokakuussa 1957.  Sputnikista innostunut pääsihteeri Hruštšov antoi pääsuunnittelijalleen uuden tehtävän. Hänen oli lähetettävä toinen Sputnik avaruuteen vallankumouksen vuosipäivänä. Aikaa oli vain 5 viikkoa. Tällä kertaa satelliitin kyydissä oli matkustaja, Laika koira.

Seuraavassa vaiheessa vakoilusatelliitista kehitettiin miehitetty Vostok-avaruusalus. Vuonna 1960 sillä tehtiin koelentoja, joissa miehitetyn lennon turvallisuutta testattiin koirilla. 12. huhtikuuta 1961 Koroljovin valitsema kosmonautti Juri Gagarin kiersi Maan 108 minuutin avaruuslennolla.

Sergei Koroljov oli innostanut kokonaista insinöörien ja kosmonauttien armeijaa aina parempiin suorituksiin erittäin vaativissa olosuhteissa. Lukuisien onnistumisien jälkeen Koroljov uskoi olevansa valmis Kuun valloitukseen. Tammikuussa 1966 Koroljov meni rutiinileikkaukseen, joka muuttui massiiviseksi suolistosyövän poistoyritykseksi ja päättyi Koroljovin kuolemaan.

Neuvostoliiton avaruusohjelman todelliset toimijat olivat julkisuudelta näkymättömissä. Hyvänä esimerkki salatuista asiantuntijoista on avaruusohjelman pääsuunnittelija Sergei Koroljov, joka elinaikanaan esiintyi ainoastaan salaperäisen Pääsuunnittelijan salanimen suojissa. Hänestä ei elinaikanaan julkaistu henkilökohtaisia tietoja, valokuvia tai vihjeitä hänen todellisesta persoonasta

Avaruuskilvan aikana Koroljov oli Neuvostoliiton yhden miehen avaruusohjelma ja avaruusjärjestö. Hän suunnitteli Neuvostoliiton miehitetyt alukset, avaruusasemat, vakoilu- ja tietoliikennesatelliitit. Koroljoville ehdotettiin Sputnikista fysiikan Nobel palkintoa, jonka Hruštšov esti vaatimalla palkintoa koko neuvostokansalle. Myös Juri Gagarinin lennon jälkeen Nobel komiteasta tiedusteltiin pääsuunnittelijan nimeä Nobel palkinnon myöntämistä varten, mutta Hruštšov lausui legendaariset sanat: ”Meidän maassa teknologian on luonut koko kansa”.

 

Epilogi

 

Atomipommin kehittäjä oli ydinaseen käytön kannattaja, mutta hän ymmärsi seisovansa uudenlaisen tuhon aikakauden rajalla. Sodan jälkeen Oppenheimer vastusti vetypommin rakentamista ja olisi halunnut, että ydinaseen käyttöä kontrolloisi kansainvälinen yhteisö.

Rakettien kehittäjien, von Braunin ja Koroljovin, haaveena ja tavoitteena oli päästä tähtiin. He ovat kiistattomasti avaruusajan suurimmat hahmot, mutta molempien tarinalla on kääntöpuolensa. Werhner von Braun muistetaan Kuun valloituksen asemasta V2-rakettien kostoiskuista. Sergei Koroljovin mestariteos R-7 muistetaan ensimmäisenä mannertenvälisenä ballistisena ohjuksena, vaikka se toimi kantorakettina useille avaruuslennolle. Lisäksi R-7:stä muunnelluilla kantoraketeilla on laukaistu tuhansia Neuvostoliiton ja Venäjän sekä muiden maiden avaruusaluksia.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *